Niin, kyllä on huisketta ja hulinaa riittänyt jo ihan koko viikon edestä, mutta eihän se tähän lopu, turha kuvitellakkaan.

Maanantaina käytiin sitten Nitan kanssa miehelässä, nyt vaan täytyy toivoa että onnisti, sillä kaiken tämän kiireen keskellä en kerkeä uusintakäynnille lähteä, joten peukut pystyyn kaikki, jotta meidänkin perhe pitkästä aikaa saisi nauttia vauvojen vauhdikkaasta menosta, mutta se  nyt sitten jää nähtäväksi.....

Tänään tulee Iines trimmiin kun ollaan menossa lauantaina Hyvinkäälle näyttelyyn. Iineksen ensiesiintyminen jännittää kovasti, mutta liikkeelle lähdetään rennoin mielin. Mitään sen kummempaa menestystä ei odoteta, tyttö juuri 6 kk ja hentoinen kuin mikä, korvat höröttää jne., mutta tästä sitten lisää kun kehässä ollaan käyty kääntymässä.

Autoon on vaihdettu nyt öljyt, joten taas uskaltaa kruisailla rennoin mielin. 60 000 jo mittarissa vaikka auto vasta reilun pari vuotta vanha, eli kyllä noita koira-ajoja tulee ihan kiitettävästi, mutta mitäpä sitä ei tekisi omien kullannuppujen eteen.